VARAA AIKA

Tunne kiertosi

Tunne kiertosi - tunne kehosi

 

Kuukautiskierto antaa valtavasti tietoa lisääntymisterveydestä ja koko kehon terveydestä. Kuukautiskierron kartoittaminen opettaa myös kehonlukutaitoa ja voi avata ihan uudenlaisen kehoyhteyden. Monet kokevat voimaantumisen tunteen ymmärtäessään ja sitä kautta arvostaessaan entistä paremmin kiertoaan ja itseään.

Kuukautiskierto myös vaikuttaa meihin päästä varpaisiin, mm. aivoihin, verenkiertoon ja lihaksiin. Kuukautiskiertoon liittyvä naishormonitasapaino on tärkeää paitsi tasapainoiselle ja oireettomalle kuukautiskierrolle, myös muulle terveydelle ja hyvinvoinnille. Kuukautiskierrosta ei kuulu kärsiä! Kuukautiskierto voi olla voimavaramme, kun elämme sen mukaan, emmekä sitä vastaan! On siis monta syytä, miksi omaan kiertoon kannattaa tutustua!

 

Kiertotietoisuus apuna kierron tuntemisessa

Voit tutustua kuukautiskiertoosi esimerkiksi opettelemalla tieteellisesti todistettuja, kuukautiskierron vaihtuvien hormonitasojen mukaan muuttuvia kehon merkkejä havainnoivan (ns. symptotermaalisen) menetelmän. 

Voit osallistua kiertotietoisuuskurssille, jossa tutustutaan omaan hedelmällisyyteen ja kuukautiskiertoon ja arvioidaan lisääntymisterveyttä ja hormonitasapainoa kuukautiskierron tarkan havainnoinnin avulla (kiertotietoisuuteen perustuva symptotermaalinen menetelmä). Tämä menetelmä paitsi näyttää luotettavasti hedelmälliset päivät, antaa tietoa kuukautiskierron terveydestä kuten ovulaatiosta ja hormonitasoista, jotka vaikuttavat meihin päästä varpaisiin eri tavalla kierron eri vaiheissa.

Opit kurssilla työkalun, jonka avulla voit itse seurata ja tulkita kuukautiskiertoasi, hormonitasojasi ja hedelmällisyyttäsi koko loppuelämäsi. Voit lukea lisää kiertotietoisuudesta täältä.

 

Opi käyttämään kiertoasi voimavaranasi!

Voit myös tutustua kuukautiskiertoon ja oppia käyttämään sitä voimavaranasi tällä verkkokurssilla.

 

Lataa ilmainen opas kuukautiskierrosta

Voit myös ladata ilmaisen oppaan kuukautiskierrosta (työ)elämässä täältä.

 

Varaa ilmainen konsultaatio

Jos et ole varma, sopiiko kiertotietoisuus sinulle, tai haluaisit tutustua kiertoosi muulla tavoin, voit varata ilmaiseen 30 min. konsultaatioon, jossa selvitetään sinulle sopivin tapa edetä.

Varaa ilmainen konsultaatio

Yhteydenottolomake

 

Ota yhteyttä alla olevalla lomakkeella ja kerro, miten voin auttaa sinua. 

Vaihtohetoisesti voit olla yhteydessä sähköpostitse: [email protected]

Voit myös varata suoraan ajan ilmaiseen 30 minuutin konsultaatioon, jossa käydään läpi tilannettasi ja keskustellaan, miten voin parhaiten auttaa sinua.

AJANVARAUS

Tilaamalla oppaan hyväksyt Hormonian tietosuojaselosteen.